Tuskaa!
Sivu 200. Yli neljäsataa sivua yhteensä. Luen vähän, hm, hutiloiden. Saapa nähdä mitä tästäkään tulee.

Ärsyttää asua yksiössä. Tottunut tämmöiseen ole en. Täällä asuu joku muukin! Ja on ihan tuossa koko ajan.
Ärsyttävää on: en voi tehdä mitään. En pysty keskittymään tai olemaan rauhassa tai siis tekemään mitään kun tuo on tuossa. En vaan osaa. Ärsyttävää: puhelimet!; en millään pysty tekemään mitään kun se puhuu ja puhuu niin kovaa ja täyttää koko asunnon puheella ja yritä siinä nyt lukea tai olla rauhassa tai mitään. Korvia särkee suorastaan. Liikaa ääntää, liikaa... kaikkea.

Tahdon oman huoneen? Minulla oli joskus. Ja sitä paitsi kun asuin samassa huoneessa kuin siskoni niin se oli paaaaaaljon hiljaisempi. Ja oli muutakin taloa ja pihaa jolla olla.
Tuo on täällä suunnilleen aina. Paitsi kun se on koulussa, enimmäkseen silloin kun nukun.

Ja nyt se soittaa pianoa. Melkein jo ajattelin että voisi hankkia patterit siihen syntikkaan joka majailee vuoteen alla, mutta kaikkeen meteliin kyllästyneenä en taida viitsiä. Tahdon sellaisen kapistuksen jossa on kuuloketilaa.

No, onhan se nyt ihan kivakin, ei sillä. Kun saisi vaan joskus olla rauhassa.

Kirjasta sitten vielä; yhyy, ei se kai huono ole (no mitä hittoa, klassikkoteos sentään). Ei se ole oikeastaan tylsäkään mutta en oikein jaksaisi, ja vielä huomiseksi. Tuskaisaa.
... ja yritä siinä sitten nyt lukea kun joku huutaa ihan lähellä.

(Minua näemmä ärsyttää... korvia särkee.)