Katsoin viimeisen osan Valhallan joulukalenteria. Ihastuin Lokiin.
Enkä nähnyt möhköfanttielokuvaa kokonaan, koska jostain syystä en herännytkään vielä kelloni soittaessa yhdeksältä... kun lopulta jaksoin raahautua television ääreen, siskoni halusi vaihtaa kanavaa aina mielenkiintoisissa kohdissa ja hyppi usean ohjelman välillä.

Tosiaan, hyvää joulua!

 ulko.jpg


Kävimme isoäidin luona. Sain ihmisoikeusjuhlarahan (joka on minusta sievä, katselin sitä jo saamassamme mainoksessa jossa se mainittiin parinsadan arvoisen kultarahan vierellä; Matti ei halunnut hankkia minulle kumpaakaan). Se on aika kivaa.
Lisäksi sain Loistotyyppi-heijastimen! Wau. Se on sellainen vaaleansinertävä. Ja selvästi jotain iloa siitäkin, että setä on bussikuski. Aww. (Kuulemma bussikuskit saavat rahaa siitä jos pesevät busseja! Aika siistiä. Tamperelaiset bussit näyttävät aina siltä kuin niihin olisi kerääntynyt muutaman vuoden likakerros, mutta tiedä häntä - en muista millaisia bussit Turussa ovat joten en voi suorittaa vertailuja.)

Lisäksi kysyttiin: "onko se sinun kaverisi kotonaan?" Olin niin kuin "...?" ja lopulta sanoin että juu on se. Isoäitini on tavannut Matin kai kerran.
Asuinalue on aika sievä. Mukulakivikadut ja kaikkea. En enää tiedä mitä tunnen, mutta nuorempana rkastin sitä paikkaa.
Toivotin hyvää joulua satunnaiselle ohikulkeneelle miehelle. En tiedä ymmärsikö se mitä sanoin (minä en ainakaan ymmärtänyt sen vastausta), mutta tuli siitä hyvä mieli silti. Se hymyilikin.

Mietin, pitäisikö minun kehittää tähän paikkaan kotiseutuidentiteetti. Toisaalta senhän voisi tehdä Tampereellekin, mutta sitten minun ehkä olisi pakko asua siellä, eikä kai se olisi hyvä. Turkuakin niin voisi, mutta tämä... no, on täällä varmasti kaikkea mistä en tiedä, mutta en nyt silti ole varma.
Yksi Lapsuuteni Rakennuksista oli tuhottu. Tällainen se oli: punainen, puinen, ei kovin suuri ja vähän sokkeloinen. Isäni oli töissä siellä (tai, koska isäni työ on aika liikkuvaa, ei oikeastaan mutta se toimi päämajana), kävin siellä pienenä. Polkupyörä jätettiin sinne jotta isä voi hakea sen kotiin, kun olin turhan pieni pyörilemään itse isojen teiden laitoja. Nykyäänhän on tietysti pyörätietkin (ja eihän se ole huono asia).
Joka tapauksessa se oli aika kotoisa paikka, tai siis siitä tuli tuttu olo. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Ja muuta sellaista. Nyt niillä main oli jotain palkkeja törröttämässä maasta. Siihen kai rakennetaan kerrostaloa.
(En kehtaa kysyä keltään mitä sille on käynyt koska, sillä pelkään että se on ollut poissa jo ikuisuuden enkä ole huomannut - eilisestä voin sentään syyttää vaikka pimeyttä...)

Eilen säästin noin seitsemänkymmentäsenttiä bussimaksuissa, koska kuski ei käsittänyt mihin haluan ja myi minulle lipun keskustaan. En valita, kai. Maisemia kyllä ehkä tosiaan voisi alkaa katsella, mutta kun on aina niin pimeää... ja istuin sitä paitsi bussin toisella laidalla!

En ikinä opi toimimaan öljyvärien kanssa! Äskettäin maalausta paketoidessani irrottelin siitä teippejä ja pidin maalausta sylissäni. Sitten tuli sellainen "ihan kuin tässä olisi ollut melko paljon valkoista, joka eilen ainakaan ei ollut vielä kunnolla kuivunut" -olo. No, niinhän se sitten. Kaikeksi onneksi se oli melko kuivaa, eikä kukaan varmaan mitään huomaa - tämä hamehan on vain musta. (No, onneksi sentään pilkullinen eikä maalia oikeasti niin paljoa ollut, ja suurimman osan sai irtikin. Kaikesta en tiedä, sillä en voi olla varma onko hameessani nyt maalia vai saippuaa jolla sitä yritin poistaa...)

(Otsikko ei liity mitenkään mihinkään. Hyvää joulua kullatpienet.)