Koin juuri ihmeellisyyksiä. Tai ainakin esseistin.
Ehkä se palauttaisi uskoni maailmaan - mutten usko sen kadonneen. Esseisti oli hieno, rakastin kuunnella sitä. Ja se puhetapa! tietyllä tapaa hienostunut, melkeinpä teennäisen hienostunut. Maailman hienoin.

Se oli siistiä. Yritin kuunnella, mutta sitten piti kirjoittaa runoja. Kirjoitin paljon. Ja hymyilin ihmisille, pidän siitä.

Runoista muualle, muulloin. Kotona, joskus. Nyt olen linnanneito.