Minä haluan

kirjoittaa!

En tiedä mistä; en minä koskaan tiedä. Olen kyllästänyt olemaan onneton, olen kyllästänyt miettimään asioita joille en voi mitään. Jos surettaa, kuuntelen Ultra Brata. Kuuntelen muutenkin. Tai sitten kuuntelen jotain muuta. Jokin täyttää sydämen, jokin muu ei. Tarvitsen UB:tä mp3-soittimeeni.

Kunpa joku joskus soittaisi minulle! Haluaisin puhua ihmisten kanssa, haluaisin taas olla. Olen aika pitkälti kadottanut itseni mutta haluaisin uudelleenlöytää, haluaisin tehdä jotain. Ja haluaisin, haluaisin minä osata lentääkin.

Tänään oli psykologiaa joka oli kivaa, sillä pidän siitä ja se on kaunista. Sitten oli esseidenkirjoittamisesta, ja minä pidin siitäkin koska rakastuin, rakastuin. Se oli kaunista.
Välissä olevat tunnit vietin enimmäkseen tietokoneluokassa ja tutkin Facebookia ja muuta vastaavaa hyödytöntä. Onhan se ihan hauskaa kuitenkin.

Lisäksi! kirjoitin valtavasti runoja. Niistä yhden laitoin runoblogijuttuun, loppuja en jaksanut vielä miettiä tarpeeksi mihinkään puhtaaksikirjoitukseen. Oli se hauskaa silti, monta sivua, ja tavuja ja sonettikaavoja myös ja enhän minä edes tee sointuvaa runoutta? Eikä sekään mitään!

Maailmassa on järjettömiä,
lintuja ja riippuvaisia
ja jokaisessa tiedossa on lumous;
hengityksessä ja väsyneellä iholla

Runoilija lyö päänsä
todellisuuteen
eivätkä pääskyset hämmästele

 

Tiedättehän kuinka halutaan hypätä vieraan auton kyytiin hukata avaimet pestä hiukset sadevesiämpärissä ja muuta sellaista? Minä haluan kesän! Ettei aina olisi näin kylmä. Ja tänään kävin irkkupubissa enkä oikeastaan tiedä viihdynkö, ja haluaisin paksupohjaisia laseja mutten oikeastaan juo, alkoholia tai baareissa, enkä oikein tiedä. Mutta kauluspaidoista pidän ja itse asiassa tarvinnen uusia (tarvitseminen ehkä on vähän kyseenalaista, mutta voisin silti kiertää Fidalla joku päivä).

Ja sitten sovin alustavasti yhden tapaamisen, tai siis että nähdään joskus, ja ehkä sitten joskus nähdäänkin. Tervehdin koulussa monia ihmisiä ja ehkä jostain joskus tulee jotain. Minulla on luultavasti vähän helpompi olla nykyään, ei ole yhtä hankalaa nousta aamulla lämpimästä vuoteesta ja muuta sellaista. Maalata vain pitäisi, örkkejä tai muuta sellaista, kun ehtisi ja jaksaisi. Tahtoisin oikeastaan siivotakin, mutta varsinkin tavata ihmisiä ja tehdä asioita!

Oikeastaan tahtoisin nukkua.

Olen väsynyt ja kurkkuuni sattuu, en muista mitä piti tehdä ja minulla on kesken yksi niistä kirjoista joissa tapahtuu surullisia mutta jotka ovat onnellisia -

"kaikki haluaa rakastua, elää sitä aikaa kun mahdutaan vierekkäin kapeelle patjalle" -

En tiedä mitään!
Mutta ehkä maailmasta tulee kaunis.

("Puheenaiheena kuinka monen kanssa olet maannut.")

Kuinka tullaan onnellisiksi ja kuinka opitaan olemaan yksin, ja eilen kävin ostamassa puseron ja romaanin, kerroinko, pidän niistä, ja tänään minulla on isäni vanha kauluspaita enkä puhunut mitään mafiassa. Yritin lähettää runon tekstiviestillä mutta se ei onnistunut, koska puhelimeni on kai tyhmä tai muuta.

Ja poistan vanhoja lähetettyjä tekstiviestejä ja surettaa, se on hassua ja hukkaako se vanhat ajat?

Olen väsynyt.

Minusta on kamalan hassua, oikeastaan, olla näin vanha. En ole ollenkaan varma, pidänkö siitä (mutta se kuuluu siihen mitä sanoin; kun ei mitään voi, on turha miettiäkään). Ja sattuu silmiin ja selkään, ja lauletaan vuodet ovat vierineet ohitseni enkä minä oikeasti tiedä mitä sanoa.

Soittakaa minulle.