Tänään olin yhdellä luennolla joka käsitteli Suomen yhteiskunnan historiaa. Ehkä yhteiskunta ei olekaan niin paha asia. Sitten kuulin varsin jänniä asioita Rooman keisareista. Eeppisyyttä.

Sitten ostin ainakin litran painavaa käsisaippuaa ja vuosin verta linja-autossa (ja kaunis kaulaliinani värjäytyi). Melkein huvittaisi siivota, mutta siihen muistaakseni oli jokin este. En nyt kyllä muista mikä, mutta hyviä tekosyitä on aina.

Matti koki jonkun valaistumisen eilen. Oli ihan jännää. Puhuttiin jotain jopa, muistaakseni. Sitten rakastin maailmaa niin etten saanut nukutuksi ja luin kirjaa jolle itkin (ja oi! se on hieno sarja, ja asiat käyvät hirveän onnellisesti ja silti on asioita joille itkeä) ja nukuin. Aamulla kännykästäni oli irronnut takakuori ja luulen että minulle sanottiin että olisi aika herätä. Myöhästyimme vähän.

Ostin myös punaista joulukoristenauhaa. Kohta lähden kaupungille kirja-alennusmyynteihin tai johonkin, ja saatan joskus käydä kävelylläkin.

 

Viikonloppu oli mukava. Vaikka en tiedä mitä siitä sanoisi, oli kumminkin kävelyitä ja nukkumista ja elokuvia ja keittiökin siivottiin. Ostin kalliilla ruokaa mutta joku korvasikin osan. Olette ihania.

Kaiken tällaisen jälkeen (ihmisten jotka tulevat meille käyttämään tietokonetta) rekisteröidyin lopulta facebookiin. Yritän olla suhtautumatta siihen kovin inhoavasti.

Olen hämmentynyt siitä että tämäkin päivä on sujunut. (Ja siitä, että kolme ihmistä on antanut ymmärtää että ehkämelkein voisi asua kanssani.)

(Otsikko on minun hyvällä maullani valittu niiden joukosta, joita koneeni ehdottaa aiemman käytön pohjalta.)