nyt huoneeni on tyhjä, orkideat puhdistavat ilmaa,
turussa (joka on kaikkialla) katselen parvekkeelta hautausmaata,
(jossa sinäkin, ompelet höyhentakkiin nappeja)
siellä jokainen yksin vietetty sekunti
on ansaittu, tupakoin ja ajattelen miten pitkään kestää hengittämättä
tai kuinka monta koiran vuotta voi hengittää
(Ville Hytönen, Kuolema Euroopassa, Kuin odottaisin tulevaa päivää)

Viikonloppuna tuntui kuin olisi kesä ja Turku, vaikkei kyllä ollut kumpaakaan. Voisi ollakin, ainakin jompaa kumpaa.
Salaisuus, huvittava: toisinaan kaipaan Turkua.

Huimaa.