"Nimi
Pähkinäpensas

Päivämäärät
22.3 - 31.3 ja 24.9 - 3.10

Laatu
Maskuliininen

Elementti
Ilma

Luonnekuvaus
Pähkinäpensas-henkilö tyytyy vähään, sopeutuu kaikenlaisiin olosuhteisiin ja ymmärtää kaiken. Hän on hyvä, rohkea ja kärsivällinen, mutta saattaa olla myös vaarallinen, ilkeä ja pirullinen. Pähkinäpensaalla on tarkka ja oikeudenmukainen havaintokyky."

(Lähde: Varjojen kirja - Druidit - Pähkinäpensas)

Minä olen pähkinäpensas! Itse asiassa olen aina ollut, ja se määräytyy syntymäpäivän mukaan, mutta... olen yhä. Wikipedia ei tiedä juurikaan niistä, mutta siellä on sievä kuva. Myös googlen kuvahaulla on sanansa aiheeseen sanottavana.
Onhan se ihan sievä puu. Vähän kuin nimensä. Kyllä minulle tuollainen kelpaisi.

Olenko sitten maskuliininen? Horoskooppini sentään nimeää sen. Matin mukaan "vain positiivisessa mielessä". Tiedä nyt sitten häntä.
Tyydynkö, sopeudunko ja ymmärränkö? Kuulemma en. Ainakin annettiin ymmärtää niin. Toisaalta myös, etten olisi kärsivällinen (sen sijaan rohkeaa vastaan ei napistu, onko tässä nyt jotain järkeä?). Mur. Kyllä minä omasta mielestäni olen kärsivällinen. Se vain on niin raivostuttava, ilmeisesti.
Tahtoisin tietysti nimetä itseni myös tyytyväksi, sopeutuvaksi ja ymmärtäväiseksi. Mutta tarvitsen paljon suklaata ja huolenpitoa, joten enpä kai ole. Harmi.

Puuhoroskooppi on ihan hauska asia. Varsinkin jos sattuu olemaan sievä pieni pensas?

-

Oikeastaan en juuri välitä korkeista paikoista. Voisi silti olla ihan-kivaa asua muualla kuin kerrostalon ensimmäisessä (asuin)kerroksessa...Jostain syystä pihalta on suora näkyvyys ainakin parvekkeelle (toivottavasti ei sentään sisemmälle asuntoon (on kaihtimet!), krhm). Onhan se kivaa kun voi osoittaa oikean suunnan tutuille pihalla, mutta se ei ole ihan yhtä mieltäylentävää kun naapurit tuijottavat parveketta ja hihkuvat kissasta.
Olen myös varma, että naapuri tuijotti minua kun tarkkailin sitä keittiön ikkunasta, kaihdinten välistä. (Eikä se tietenkään ollut lainkaan omituista, sillä täytyihän minun nähdä mitä pihalla meluttiin, lauantai-iltana hyvänen aika. En muuten ole varmaan nähnyt koskaan niin paljon naapureita kuin sinä iltana.)
Vika ei ole ensimmäisessä kerroksessa vaan ikkunoissa. Mutta en voi syyttää ikkunoita, koska rakastan sitä kun aurinko paistaa niistä.

Totta puhuen talven ajatus masentaa jo vähän. Ei minulla itse vuodenaikaa mitään vastaan ole (valkoisia hankia ja kaikkea), mutta... sitten on niin pimeää! Päivän valoisa aika menee koulussa.
Onpahan enemmän tekosyitä juoda kaakaota.

Laajensin muistiinpanoni kolmeenkymmeneenviiteen sivuun ja tappelin tulostimen ja papereiden kanssa ("voi hitto, nyt meni väärä paperi, miksei se lopeta... nyt ne pitää kääntää, äh, miksi ne edes oli noin päin, ja uudestaan pitää tulostaa... öö... ja sitten nuo... miten päin nämä menevät?"). Nyt minulla sitten on masentavan kokoinen nippu osattavaa ylihuomiseksi. Huoh.
Jos kuitenkaan en vaivaa millä lie kirjallisilla konventioilla fiktiivisiä lukijoitani tämän enempää. Jospa sen sijaan yritän tehdä linkeistä kasvavia... siis, tarkoitin, alan lukea kokeisiin.