Menin kerran Turkuun, sää oli... no, harmaa.

Me-nin ker-ran teat-te-riin (laulakaa mukana). Turussa ihmisillä oli harmaat, sen ääripäät tai korkeintaan denimisinsiniset vaatteet ja olin värikäs (sillä no, onko jotain hienompaa kuin punainen samettitakki) joka oli kivaa kunnes päästiin hautausmaalle ja sitten ei enää niinkään hups.
Lisäksi hamppumarssi (joka ilmeisesti on esimerkiksi vuosittain, ja kieltäydyn kylläkin uskomasta että edellisistä olisi paljoakaan aikaa). Lisätietoja (linkki sisältää hyvin laajalti varmasti tarkoin valittua informaatiota, jonka ehdoton todenpitävyys on vedenpitävästi ehdotonta (tai sit ei, mutta en nyt jaksa tarkistella ovatko linkkini valideja, tämähän on kuitenkin vain niille jotka eivät säntää heti riemulla googlettelemaan luettuaan jotain blogistani (no saavat muutkin klikata sitä))).

No siellä teatterissa puolestaan käväisin aika pikaisesti mutta siellä vihjailtiin kovasti Ultra brasta. Minusta se on ihan hyvä asia vihjailla.

-

Tampereella on kesä, ja keskustorilla aidattuja alueita.

Videomateriaalia löytää jonkun ammattitaitoisemman kuvaamana esimerkiksi täältä (jos löytää, ei löydä ainakaan kovin kauaa, ja itselläni ainakin oli aika paljon vaikeuksia saada se edes pyörimään. Toiste se ei todellakaan suostunut toistumaan). Satunnaista lisätietoa voitte puolestanne etsiä vaikka täältä.

Paistaa myös aurinko, aika usein. Muistatteko kun näytin kuvan maailmanhienoimmastahatusta, no muistatte varmaan (tai siis syytä olisi, koska hei, maailmanhienoinhattu), no muistelkaa nyt ainakin, tai älkää jos ette tahdo, mutta meillä on nykyään sellainen pianonpäällä (ei minun ansiostani, toim. huom.).

-

Orivesi. Joku oli nostanut polkupyörän junapysäkin katolle, paikalliset vanhukset eivät arvostaneet juurikaan. Olisin halunnut paremman kuvan, mutten kehdannut enää kun ne puhuivat siitä, koska näyttivät niin kiukkuisilta.

Mainioilla kuvankäsittelytaidoillani, öö, kumitin kuvasta pois erään tuntemattoman pariskunnan joka siihen alunperin sisältyi, mutta sitten kyllä päätin myös rajata kumitetun alueen pois, joten tämä on vähänkuin +-. (Mutta asd, parempi se silti oli rajata.)

Kävin Orivedellä lähinnä kirjastossa. Siellä oli hirvittävän kuuma (ja nyt en puhu enää kirjastosta, siellä oli ihan siedettävää), ja sehän on luonnollisesti paikkakunnan ominaisuus.
Luultavasti kaukopalautan lainaamani aineiston.
 

(Otsikko ei oikeastaan ole intertekstuaalinen viittaus, mutta se miltei kuulostaa siltä, joten silloin se toki, mutta ei sitä kukaan huomaa.) 
(Heräsin aikaisin kirjoittamaan tätä merkintää, koska olen lykännyt sitä jo ikuisuuden ja no, en tee sitä pikkukoneella jolla ei ole mitään säällistä asiaa jolla edes rajata kuvia.)
(On minulla toki muutakin kiirettä tänään, joten en ole ihan-niin-läppä.) 
(Ps. kesäloma.)

          

Kirjoitan runoja. (Kaupungeista, ehkä.)