En kutsuisi sitä eksymiseksi, vaan seikkailuksi. Mutta kerron tarinan!

No eilen minun täytyi käydä kirjastossa, koska lainaamallani elokuvalla oli palautuspäivä eikä sitä ollut mahdollista uusia. Matkalla kirjastolle on korkeita siltoja joilla ylitetään alapuolella oleva... asia. Enkä ollut koskaan käynyt siellä alhaalla.

Niinpä päätin korjata asian paluumatkalla! Aluksi katselin, että sinne menee tie, mutta sittemmin totesin että tiethän oikeastaan ovat aika tylsiä, ja sen sijaan hyppelinkin kiviä pitkin alas. No, jo siinä kohtaa vilahti mielessä että ei tämä nyt ehkä varsinaisesti parhaita ideoitani ollut, mutten esimerkiksi tippunut veteen tai muutenkaan kaatunut, joten oli ihan onnellinen, ja päätin koettaa nousta vastarinnettä ylös. Muutamasta kohdasta kokeiltuani aloin päätyä siihen että se se oikeastaan jäi vielä kauemmas säihkyvimmistä ideoistani, ja lopulta päätin että se olisi hiukan liian hc, erityisesti kun kantamukseni tekivät tasapainosta vähän arveluttavan. Siispä laskeuduin takaisin pohjalle ja päätin vaihteeksi seurata tietä! (Tosin voisi olla hauskaa viedä sinne tiettyjä ihmisiä, koska ne ownailisivat rinteet suuntaan mihin tahansa. Metsässä oli muuten myös polkupyörien hautausmaa.)

                           

No, toinen tie näytti johtavan jonnekin sinne päin josta oletin pääsevän kotiin, mutta sittenhän olisi ollut väärällä puolen isoa tietä ja kyllähän sellainen nyt kauheaa olisi ollut. Siispä lähdin tietä toiseen suuntaan, koska kyllähän sieltä jonnekin päätyy eikös, ja käveleskelin eteenpäin... kunnes löysin aivan ihmeellisen paikan! Puiden keskeltä asteltiin valoon, ja siellä kasvoi pajunkissoja ja aurinko paistoi ja linnut lauloivat eikä siitä valtatiestä äkkiä kuulunutkaan mitään. No, en nyt käytä enempiä ylisanoja (koska ne eivät riitä kuvaamaan!), mutta siellä oli hyvin viehättävää. Ja sitten jatkoin tietä eteenpäin...

Päädyin viehättävälle pienelle asuinalueelle. Siellä oli somia puroja ja somia portteja ja somia taloja ja sen sellaista, ja oi! se on jossain aika lähellä kaupunkia ja kuitenkin keskellä ei mitään ja no, varmasti hienonhieno paikka. (Harmi etten oikein tiedä missä se on tai miten sinne pääsee, tai erityisesti miten sieltä pääsee pois.) Kuljeskelin eteenpäin, koska kääntyminen olisi ollut tylsää, ja sitten löysinkin järven! En tiennytkään että lähellä on järviä...

No, seurailin sen rantaviivaa jonkin tovin (kuljin metsässä, ja metsä näytti siltä kuin sieltä kuuluisi löytää joku unelmiensa prinssi, no, en löytänyt, muttei minulla nyt toisaalta sellaiselle suurempaa akuuttia tarvetta olekaan; muita ihmisiä siellä kyllä oli, hämmentäviä), kunnes onnistuin kapuamaan jotain polkua pitkin tielle! Soitin Matille ja kysyin suuntaneuvoja, ja se käski kääntyä takaisinpäin... kännyinkin, ja kävelin (semmoista vuoristoratatietä, ylösalas), ja luulen että olen ollut siellä joskus Clausin kanssa, mutta silloin hyppelimme paikasta toiseen pitkin niitä metsiä ja olin eksynyt jo kauan sitten (kuulemma Claus tietää mihin mennä koska on partiolainen!), ja nyt seurasin tietä, ja lopulta löysin tunnistamani paikan ja pääsin kotiin! (Olisi voinut olla vähän vähemmän kivaa kävellä kun aurinko olisi laskenut.)

    

Hieno päivä. Lainasin sieltä kirjastostakin hyvää musiikkia.(Ja vähänkö näin noita kuvia lisäillessäni monessa kasvot! Jänskää.)